torstai 28. helmikuuta 2013

Virkattu suojus Ipad minille


Tässä olisi jatkoa virkkaamilleni kännykkäpusseille - viimeistelin viime yönä töissä ollessani Ipad minille tekemäni suojuksen. Samalla tyylillä mentiin kuten kännykkäpussienkin kanssa, tällä kertaa virkkasin tosin ainoastaan kiinteitä silmukoita ja taisin jättää kääntymisistä ketjusilmukat virkkaamatta. Lankana käytin Novitan Miamia. Musta on aina musta, sopii kaikille mutta aion tehdä vielä toisen värikkään suojuksen padille kevättä ja kesää odotellessa :)

//Noora

perjantai 15. helmikuuta 2013

Junasukat vol.58?

Vieläkö jaksatte katsoa kuvia neulomistani junasukista? ;)


No tässä nyt vielä yhdet kuvat V:n veljen tulevalle vauvalle valmistuineista sukista. Ohjetta mukailin hieman pienempään jalkaan sopivammaksi, taitavat silti olla vielä pienelle vastasyntyneelle isot. Pitkä varsi taitaa olla aika liioiteltu vastasyntyneelle, taitaa lämmittää yli polvenkin. Toisaalta varren voi myös kääntää kaksin kerroin, näyttää mielestäni ihan kivalta noinkin.

//Noora

lauantai 9. helmikuuta 2013

DIY ystävänpäiväkortti


Valitse haluamasi värinen ja kokoinen korttipohja.
Leikkaa paperista sydämen muotoinen sabluuna.
Valitse muutama eri sävyinen tussi.


Kiinnitä sabluuna korttipohjaan sinitarralla/teipillä niin että sen saa helposti irrotettua. 
Kirjoita keskelle sydäntä 'Hyvää ystävänpäivää'
Täytä tämän jälkeen sydän kirjoittamalla haluamiasi viestejä esim. Happy Valentine's day jne.
Lopuksi irrota sabluuna korttipohjasta.


Tältä kortti näyttää valmiina - pienellä vaivalla ja materiaalilla kivan näköinen kortti.
Nyt kaikki kortteja tekemään, maanantaina kortit postiin niin ehtivät varmasti perille ennen torstaita ;)

//Noora

Ystävänpäiväkortti ideointia

Ajattelin tänä vuonna lähettää muutaman kortin ystäville - taidan laittaa myös jotain pientä itse tehtyä kortin saajaa ilahduttamaan :) Ei ihan heti muistu mieleen koska olisin joulukortteja lukuunottamatta lähettänyt läheisilleni kortteja, voisi yrittää parantaa tapoja ja lähettää enemmän kortteja. Itse ainakin ilahdun suuresti postiluukusta kolahtavista korteista! :) Tässä muutamia ideoita ystävänpäiväkortteihin (kuvat weheartit-sivustolta). Muutama muukin idea pyörii päässä, yritän vielä tänään palata jonkinlaisen diy-kortti idean kera.


Lähetättekö te vielä perinteisiä kortteja vai ovatko tekstiviestit tai facebook-viestit korvanneet kortit?

//Noora