Leivoin sunnuntai aamun kunniaksi sämpylöitä. Kylläpäs maistuikin hyvältä, kun aikoihin en ole jaksanut niitä leipoa. Jostain syystä aina syksyn tultua saan uutta virtaa - neulon ja leivon syksyisin ehdottomasti enemmän kuin muina vuoden aikoina. Ajattelin jakaa teillekin ohjeen, tällä ohjeella ainakin itse onnistun aina. Ohje on alunperin yläasteelta saadusta kotitalous-kirjasta.
Tarvikkeet:
2,5 dl maitoa (vesikin käy)
25g tuorehiivaa (kuivahiivaa ohjeen mukaan, n. ½ pussia)
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
3/4 tl suolaa
n. 3dl graham-/sämpyläjauhoja
1/4 dl öljyä TAI 25g sulatettua margariinia
Ohje:
Sekoita isossa kulhossa kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva (kuivahiiva ensin jauhojen kanssa sekaisin). Lisää vehnäjauhot ja sokeri. Jätä kulho peitettynä lämpimään paikkaan noin 15min. ajaksi. Kun taikina kuplii, lisää siihen suola sekä sämpyläjauhot kädellä alustaen. Lisää rasva.
Tämän jälkeen nosta taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa siitä tanko. Jaa taikina haluamasi kokosiin osiin (itse olen jakanut taikinan yleensä 9 osaan jolloin sämpylät ovat sopivan suuria). Pyöritä palaset pyöreiksi ja nosta ne leivinpaperille pellin päälle. Paista sämpylät 225C uunin keskitasossa noin 10-12min.
Huom! Älä lisää liikaa sämpyläjauhoja, sillä taikina ei saa ollaa kovaa! Voit lisätä taikinaan esim. aamupalalta jäänyttä puuroa, porkkaraastetta tai muuta haluamaasi lisuketta. Itse usein keitän juuri puuroa ja jätän siitä osan sitten sämpylätaikinaa varten. Lisää puuro tai porkkaraaste ennen sämpyläjauhojen lisäämistä jolloin se sekoittuu parhaiten taikinan joukkoon.
Leipomisen iloa, sunnuntai on hyvä päivä saada aamupalalla lämmintä ja tuoretta sämpylää!
//Noora