maanantai 30. kesäkuuta 2014

Villasukkia


Kesäkuun loppumisen kunniaksi alkukeväästä aloitetut villasukat ovat valmistumassa. Kuvien jälkeen sukat ovat saaneet jo kantapäät, vielä olisi varret neulomatta. Jos sää tälläisenä jatkuu, tulee villasukille varmasti käyttöä jo ennen syksyä. Kahden viikon päästä alkavalle kesälomalle olen laittanut kaiken toivon lämpimien ilmojen suhteen - kyllä se kesä sieltä vielä tulee!

//Noora

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Korvakoruja

Lisää fimo-koruja - tällä kertaa kolmion mallisia korvakoruja. Nämä ovat olleet käytössä jo useaan otteeseen. Korvakorun osien kiinnityksen kanssa vain on ollut hieman vaikeuksia, ne kun eivät meinaa pysyä kontaktiliimalla liimattuina vaan irtoavat melkeinpä heti jos lukkoa ei ota todella varovaisesti irti korusta. Jostain syystä liima ei oikein pidä massassa, täytyy vielä vähän kehitellä koruja lisää jotta kiinnityksenkin saisi pelaamaan kunnolla. 

//Noora

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Mint green

 
Ostin viikonloppuna Fimo-massaa, kun mielessä on jo jonkin aikaa pyörinyt muutamia ideoita siihen liittyen. Muutamia juttuja olenkin saanut jo valmiiksi, tässä niistä ensimmäisiä. Yläpuolella on kaulakoru johon leimasimella tein kuvioita- korun liitin ketjuun pienellä renkaalla. Alapuolella on samalla tekniikalla tehty avaimenperä. Avaimenperään lisäsin myös kolmion mallisen nahkapalan tuomaan vähän kontrastia kesäiselle mintulle. Vielä pyörii monta ideaa päässä, joten näitä tullaan varmasti näkemään pian lisää!

 //Noora

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Back in business


Heippa pitkästä, pitkästä aikaa! Vieläköhän täällä joku käy? Olemme muuttaneet omaan kotiin tässä välissä ja kaikki blogiin liittyvä on jäänyt taka-alalle, kuten ehkä olette huomanneet ;) Nyt alkaa vihdoin muuttoon liittyvät asiat olla kohdillaan ja pitkästä aikaa on tehnyt mieli kaivaa askartelutarvikkeet, langat ym. laatikoista ja kasseista esiin ja tehdä jotain. Josko sitä vielä pääsisi kiinni tähän blogi-elämään. Kesä on hellinyt taas viikonloppuna ja omalla pihalla on tullut vietettyä aikaa niin kukkien istutuksen parissa kuin rentoutuessakin. Virkkasin eilen muutaman lasinalusen kun takapihan lasipöytään jää ikävät jäljet kun lasit hikoilevat kuumuudessa. Kesäjuomia on saanut kyllä iltaisin hyvällä omalla tunnolla nautiskella kun kukkapenkkiä ja kesäkukkia on laitettu monena iltana. Lasinaluset virkkasin Novitan Hanko-langalla, ihan perus ympyröiksi. Ehkä sitä kesän mittaan voisi keksiä jotain hieman omaperäisempääkin, mutta nämä ovat hyvät nyt alkuun. Palaan taas pian asiaan, ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!

//Noora